

Ruoveden seniorit ry
ELÄMÄNILOA JA VOIMAA!
Puolustusvoimien lippujuhlanpäivää 4.6.2026 vietettiin myös Ruoveden reserviupseereiden majalla runsaan kymmenen osallistujan voimin. Meitä senioreita oli paikalla seitsemän. Majan lippu nostettiin salkoon, nautittiin marskin malja ja keskusteltiin marsalkan merkityksestä Suomelle. Juhani Sillanpää kertoi kuvin ja sanoin uusimmista puolustusvoimien kalustosta, jota oli mukana Raaseporin paraatissa. Esillä olivat mukana myös droonit ja Ukrainan sota. Alla on muutamia kuvia lämminhenkisestä tilaisuudesta.
Keskiviikkona 3.6. Tarjanne saapui Visuveden Kulkurin kappelin rantaan klo 16.35, viipyi rannassa puoli tuntia, otimme Tarjanteen vastaan. Pidettiin piknikkiä ennen laivan saapumista, kahvia pumppiksessa ja kastettavat.
Keskiviikkona 10.6. tehdään retki Virroille Koron kylään Kirstin Galleriaan siitä matka jatkuu Matias kappeliin, Kirsti esittelee, lounastetaan Mikontalon ravintolassa Perinnekylässä.
Lähtö lintsin pihasta (Vuokontori) klo 9.30 mennään kimppakyydeillä.
Tiistaisin kuntosali klo 9-10 kunnan kuntosalilla toimii ympäri vuoden.
Lauantaisin Lauantai löpinät Honkalan asukkaiden kanssa klo 10-11, tule mukaan hauskaan toimintaan ja tuo oma keskustelun aihe tullessasi.
Käydään myös kesällä.
Ke 20.5. kävimme tutustumassa Kuntosali Aittaan Jennan opastuksella, meitä oli 15 innokasta kokeilemassa kuntosali välineitä, oli onnistunut retki, paljon naurua ja iloista puheen sorinaa harjoittelun lomassa. Alla on muutama kuva.
Kiitos Jennalle.
Toukokuun kuukausitapaaminen 13.5. Ravintola Huldassa keräsi kolmisenkymmentä kukista ja kukkien hoidosta kiinnostunutta jäsentä, aiheesta meille oli kertomassa Ruoveden kukasta Tuija Vuolio, hän toi 2 hienoa kukkaa arpajaispalkinnoksi jotka menivät Hilkka Koskirannalle ja Timo Ikkalalle.
Käytiin läpi meidän viime viikkoista matkaa Hämeenlinna-Hattula-Visavuori, matka oli onnistunut, mukana 23 senioria.
Matti Silvonen tarjosi kakkukahvit kaikkien kevään aikana syntymäpäiviään viettäneiden kunniaksi, onnittelimme myös Timo Ikkalaa, hänelle luovutettiin Tammenlehvän Perinneliiton kultainen ansiomerkki.
Onniteltavista ei ollut paikalla muita kun Matti ja Timo, kakku oli hurjan hyvää.
Perinteiset arpajaiset suoritettiin oli hyviä palkintoja.
Keskusteltiin tulevista tapahtumista seuraava ke 20.5. mennään tutustumaan Kuntosali Aittaan klo 13, Jenna esittelee kuntosali laitteita, päälle juodaan päiväkahvit, paikka sijaitsee OP:n alapihalla.
Luut liikkeelle tapahtumaan pe 22.5. Urheilukentällä klo 10-12, ohjelmassa toimintakykytestejä, lajikokeiluita, järjestöt esittelee toimintaansa, myynnissä kahvia ja pullaa, tule testaamaan toimintakykyä.
Ruoveden seniorit ry kevätretkellä 7.5.2026. Kävimme Sibeliuksen syntymäkodissa Hämeenlinnassa, Verkatehtaalla lounaalla, Hattulan vanhassa kirkossa ja Visavuoressa. Karin töistä koottu näyttely "Kylmää kyytiä" oli vaikuttava. Monet Karin piirroksista voi siirtää suoraan nykypäiviin ja elämänmenoon. Hattulan vanha kirkko on aivan mieletön tutustumiskohde. Kaikissa kolmessa paikassa oli aivan käsittämättömän upeat ja hyvä oppaat. Kaikille lämmin kiitos! Jali Kontuniemi on kuskina super, muuta ei voi sanoa. Matka meni hyvin, sää oli loistava ja osallistujien yhteishenki oli hieno. Saatiin senioreihin vielä kaksi uutta jäsentäkin. Olipa hieno kiertomatka! Alla on muutamia kuvia suuresta valikoimasta valittuina.
Kevään merkkejä, sinivuokot ja järven vaahtopäälaineet!
Kuukausitapaaminen ke 8.4. klo 13.30 Ravintola Huldassa, Kuntosali Aitta Jenna Kuokkanen kertoi meille ikäihmisten terveellisestä ruokavaliosta, liikunnan tärkeydestä, kaatumisen ehkäisystä, jos kaatuu miten pääsee ylös, ikäihmisten ravitsemuksesta, oman kuntosalin toiminnasta sekä liikutti paikalla olevia istumajumpalla.
Pidettiin hiljainen hetki entisen puheenjohtajan Eino Paanasen muistolle.
Juhani Sillanpää kertoi hakemuksesta joka tehtiin jotta Eino Paananen olisi kutsuttu presidentin vastaanotolle itsenäisyyspäivänä 2024. Paikalla oli 31 senioria.
Mannisen matkalle 7.5. Hämeenlinnan seudulle ennättää ilmoittautua vielä tapaamisessa.
Lämpimästi tervetuloa!
Tarkennettu Mannisen esite on alla olevassa tiedostossa.
Tarkennettu matkaohjelma
Kevätkokous ravintola Huldassa 11.3.2026
Meitä oli paikalla 31 jäsentä. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Juhani Sillanpää ja sihteeriksi Maija Kulmala. Käytiin läpi Vuosikertomusd js tilinpäätös, joka hyväksyttiin yksimielisesti. Anu Vehkakoski esitteli ennen kevätkokousta ikäihmisten tarpeita tutkimustyön perusteella. Kokouksen jälkeen pidettiin hiljainen hetki poisnukkuneen jäsenen muistoksi. Raili Tiimo täytti hiljattainen täysiä vuosia ja jäsenille tarjottiin kakkukahvit. Alla on muutamia kuvia. Kokouksen jälkeen Heikki Nieminen kävi läpi Senioriäpin asntaamisen ja Päivi Silvonen Patinassa olevat selkeät ohjeet.
Mannisen matkassa. Tarjous on alla. Päivämäärä on muuttunut, uusi on 7.5.2026. Aikataulu on tarjouksen mukainen.
ilmoittautuminen 9.4. mennessä
Bussi-Mannisen toimistoon puh. 03-4864700 tai
myynti@bussi-manninen.fi tai
seuraavassa kuukausitapaaamisessa 8.4.2025 Huldassa.
Tarjous sisältää tututumiset alla oleviin kohteisiin. Ruokailu on Hämeenlinnassa.
Pirkanmaan senioripiirin ja Senioriliiton edustaja kävivät tervehtimässä pohjoisen yhdistysten edustajia Palvelutalo Honkalassa ti 10.3.2026 esittämässä toiminnan perusteita ja kehittämistå. Keskustelu oli vireää. Alla on muutamia kuvia tapahtumasta.
Kuntosalilla 3.3.-26 oli mukana 13 jäsentä, mukaan saatiin kaksi uutta rouvaa, lupasivat tulla vastakin kuntoilemaan, Anna Helin ohjasi meitä laitteiden käytössä sekä meitä ilahdutti Onni 8 kk valloittavalla hymyllään❤️ Alla on pari kuvaa!
YHDISTYKSEN TOIMINTA
Kuukausitapaamisia pidetään 9 kertaa vuodessa, viisi keväällä ja neljä syksyllä. Niihin järjestetään erilaista ohjelmaa kutsumalla asiantuntijoita pitämään kiinnostavia esitelmiä elämän eri aloilta.
Suunnittelemme erilaista virkistystoimintaa kuten teatteri- ja konserttimatkoja, tutustumiskäyntejä ja ulkoilutapahtumia huomioiden jäsenistön toiveet.
Kannustamme jäseniä osallistumaan matkoihin, retkiin ja muihin tapahtumiin.
Pidämme aktiivisesti yhteyttä Ruoveden vanhusneuvostoon. Huolehdimme myös hyvistä suhteista kunnan ja seurakunnan virka- ja luottamushenkilöihin. Pyrimme näin luomaan edellytyksiä ikäihmisiä koskevaan kunnalliseen päätöksentekoon vaikuttamiseen.
Kehitämme jatkuvasti yhdistyksen viestintää. Jo vakiintuneessa käytössä on Ruovesi-lehti, jonka avulla jäsenistömme saa ajantasaista ja täsmällistä tietoa ajankohtaisista asioista ja tapahtumista.
Yhdistyksen verkkosivut ovat edelleen tärkein tiedotuskanavamme, johon pyrimme kokoamaan tapahtumiin ja toimintaan liittyvien tärkeiden ja kiinnostavien asioiden sisältöjä laajasti.
Jäseniä huomioimme heidän merkkipäivinään.
Päivitetty 16.2.2026
Hernerokkapäivä Vuokon torilla 19.2.2026. Senioreita oli paikalla 20 nauttimassa maukkaasta hernerokasta. Lämmin kiitos Vuokolle!
Helmikuun tapaaminen ke 11.2. lounasravintola Huldassa klo 13.30, vieraanamme oli Leena Selkee. Hän kertoi meille ajankohtaisista lakiasioista, testamentista, edunvalvonnasta, tilien käyttämisestä sekä tilien käyttöoikeuksista. Keskustelu oli myös vilkasta. Paikalla oli 34 senioria Leenaa kuuntelemasssa.
To 19.2. vietetään laskiaisen jatkoja Vuokon torilla (entinen linja-autoasema) Rokkapäivän muodossa alk klo 11.30.
Kuntosali ti kunnan kuntosalilla klo 9-10.
Lauantai löpinät lauantaisin klo 10-11 Honkalan asukkaiden kanssa Honkalassa.
Koppilentopallo Urtsulla ke klo 11-12, kaikille tarkoitettu, kunta kustantaa paikan vuokran.
Tammikuun kuukausitapaaminen ke 14.1.-26 klo 13.30 Ravintola Huldassa, vieraaksi tulei Mikko kirjakauppa Vinhalta. Hän kertoi menneestä vuodesta sekä tulevan vuoden tapahtumista, jotka näyttävät hienoilta.
Helena Korppoo kertoi seurakunnan asioista ja tulevaisuudesta. Suru-ryhmän perustaminen on tulossa.
Kuntokortit viime vuodelta arvottiin ja arvonnan onnekas oli Sauli Latvala.
Sytytettiin kynttilät 2025 vuonna edesmenneille kolmelle jäsenellemme.
Meitä oli paikalla hienosti 32 senioria!
Uutisia senioriliitosta!
Sivujen kyselymääriä voi seurata täältä: https://www.senioriliitto.fi/tietopankki/materiaalia-yhdistyksille/nettisivut/yhdistysten-ja-piirien-nettisivujen-kyselymaarat-2024/
Ajankohtaista
Päivitetty 8.5.2026
Hallituksen kokoukset v. 2026,
Kyberturvallisuuden huomiointi omassa toiminnassa.
Salasanat kannattaa vaihtaa säännöllisesti, vaikka kahden kuukauden välein
Älä käytä samaa salasanaa eri palveluissa
Älä jaa salasanoja sähköpostitse.
Älä käytä lyhyitä salasanoja.
Katso millainen on hyvä salasana: https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/ajankohtaista/ohjeet-ja-oppaat/pidempiparempi-nain-teet-hyvan-salasa
Erityisen tärkeää on myös huolehtia kyberturvallisuudesta omassa arjessa. Jokaisen kannattaa tutustua Kyberturvallisuuskeskuksen ohjeistuksiin ja oppaisiin oman kyberturvallisuuden parantamisesta: https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/ajankohtaista/ohjeet-ja-oppaat/ohjeet-ja-oppaat-yksityishenkiloille
Tutustu menneisiin tapahtumiin alta klikkaamalla!


Uutisia senioriliitosta
Patina-lehden uusi verkkosivusto on nyt julkaistu!
1.6.2026
Varaa paikkasi Senioriliiton liittokokouksessa tiistaihin 26.5.2026 klo 16 mennessä Matkapoikien kautta!
25.5.2026
UUTUUS! Patinan lukijamatka: Joulutori sekä jouluoopperagaala Salzburgissa 24.-27.11.2026
15.5.2026
Otimme kantaa: Eläkekatto ei ratkaise talouden ongelmia
12.5.2026
Tervetuloa viettämään parasta liittokokousta sekä kesäpäiviä Satakuntaan!
7.5.2026

Ruoveden seniorit ry on rekisteröity, puolueisiin kuulumaton yhdistys.
Se on Kansallisen senioriliiton ja Pirkanmaan Kansallisen Senioripiirin jäsenyhdistys.
















.jpg)
.jpg)
.jpg)


























































